WWE 2k15

shutterstock_233859085

WWE 2K15 -pelissä pelaaja pääsee koettamaan onneaan show-painin kehissä. Show-paini on varsinkin Yhdysvalloissa suosittua viihdettä ja pelejä aiheesta on tehty niin pitkään kun on ollut olemassa pelikonsoleita. Jo legendaarisen 8-bittisen Nintendon pelilistoilta löytyi useita show-painipelejä. WW2 2K15 -pelin kannessa poseeraa yksi WWE:n suosituimmista painijoista, John Cena. Peli julkaistiin 2014 loppuvuodesta uuden sukupolven konsoleiden lisäksi myös Xbox 360 ja PlayStation 3 -alustoille sekä tietokoneelle.

Uudistukset

Peliä markkinointiin uudistetuilla osa-alueilla. Päivitettyjen grafiikoiden ja animaatioiden lisäksi peliin lisättiin uusia ominaisuuksia, kuten ”chain wrestling” eli ns. painiliikkeiden ketjutus. Painiliikkeiden ketjutus on erän alussa pelattava minipeli, jossa painijat kamppailevat siitä, kumpi saa torjuttua nopeammin vastustajan hyökkäykset ja onnistuu itse painiotteessaan. Minipelin hävinnyt pelaaja joutuu lähtemään otteluun altavastaajana. Lisäksi peliin lisättiin mittarit kuvaamaan ottelijan jäljellä olevaa energiaa. Energiaa kuluu aina liikkeitä suorittaessa esimerkiksi lyödessä tai potkiessa. Kun energia käy vähiin, liikkuu väsynyt ottelija hitaammin ja onnistuneiden hyökkäyksien suorittaminen käy entistä vaikeammaksi. Energiamittaria tulee siis tarkkailla ja hyökkäykset tulee suunnitella jäljellä oleva energia huomioon ottaen.

Pelimuodot

Pelisarjaan lisättiin myös uusia entistä hurjempia pelimuotoja. Steel Cage ottelu käydään metallisessa vapaaotteluareenaa muistuttavassa häkissä. Pelimuodon erikoisuutena on lukotusliikkeistä karkaaminen, joka tehdään näppäimiä nopeasti rämpyttämällä. Hell in Cell -ottelussa ottelijoilla on mahdollisuus käyttää kehän alta löytyviä aseita vastustajan kukistamiseen. Lisäksi mukana on tuttuun tapaan uramoodit, joissa pelaaja luo haluamansa ottelijan ja ohjastaa ottelijaa läpi show-painiuransa.